Koirat  |  Esittely  |  Kasvatit  |  Pentuja   |  Pentueet  | Uutiset  |   Galleria  |  Yhteystiedot  |  Etusivu

 
Uutiset 2004-2006Uutiset 2007-2009
Uutiset 2010-2012 |  Uutiset 2013-2015

   
     

31.12.2009

Takana on jälleen hieno vuosi, jonka loppuajan olemme viettäneet Los Angelesissa. Tänne muuttaminen on ollut hieno mahdollisuus ja olemme koirien kanssa nauttineet tähänastisista kokemuksista.

Jotain on ehditty vuoden aikana tehdäkin, lähinnä käyty näyttelyissä ja Milkan kanssa tokossa. Tokotreenejä ollaan jatkettu täällä ja edistytty mukavasti. Venla on viettänyt leppoisaa kotikoiran elämää ja vointi on ollu vaihtelevaa, välillä ontumista on ollut enemmän, mutta tällä hetkellä tilanne näyttää taas ihan hyvältä. Ensi vuoden puolella on suunnitelmissa käydä täällä koiranäyttelyissä myös kehänauhojen sisäpuolella, kunhan Milka-neiti kasvattaa turkkinsa takaisin.

Tämän vuoden aikana on ehditty saavuttaa myös hienoja tuloksia, kiitos kasvatinomistajille upeista suorituksista, erityisonnittelut Larissalle Elsan TK-1 tuloksesta! Haluan kiittää kaikkia ystäviä sekä kasvatinomistajia yhteistyöstä ja toivottaa onnea ja menestystä ensi vuodelle!

 

13.12.2009
Helsinki KV Pohjoismaiden Voittaja-näyttely

Tuomari: Bob Sillence jun-nartut: Ricardo Pereira

Gilding Funky Denim "Lenni" Jun EH
Gilding Satine "Isla" Jun EH

Kiitos osallistumisesta Satu & Lenni sekä Tomi,Satu & Isla, onnittelut tuloksista.
Elinalle ja Maiijalle suuri kiitos Islan esittämisestä ja Islan valokuvista kiitokset Ulla ja Kari Kumpulaiselle.


Gilding Satine


Gilding Satine

12.12.2009
Helsinki KV Voittaja-näyttely

Tuomari: Kirsi Nieminen

Gilding Satine "Isla" Jun EH.

5.11.2009

Gilding Fabric-pennut 1 vuotta! Paljon onnea Isla, Sissi, Ella, Lenni, Sulo, Morris ja Edi :)

1.11.2009

Sillä aikaa kun Onni kävi hienosti tokoilemassa, me vietimme Halloweenia ja kävimme Milkan ja Samuelin kanssa tekemässä Trick-or-Treat kierroksen. Samuel oppi hyvin nopeasti mistä hommassa oli kysymys ja kulki reippaasti ovelta ovelle hakemassa lahjuksia ja Milka kulki mukana vähän liiankin innokkaana. Täkäläistä perinnettä oli mukava viettää kerran elämässä, vaikka sitä myötä Samuel oppi vähän liian aikaisin karkinsyönnin päälle ;)

1.11.2009
Lahti, Toko-koe

Tuomari: Markku Santamäki

Gilding Swedish Dream "Onni" kävi toistamiseen samana viikonloppuna tokoilemassa:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 6
Seuraaminen vapaana 8,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 8
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0
Estehyppy 8
Kokonaisvaikutus 8

Yhteensä 152 pistettä ja ALO-2 tulos!

31.10.2009
Mänttä, Toko-koe

Tuomari: Mauri Pehkonen

Gilding Swedish Dream "Onni" kävi Katjan kanssa tokoilemassa upealla menestyksellä:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 10
Seuraaminen vapaana 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutus 9,5

Yhteensä 189,5 pistettä, ALO-1 tulos, kunniapalkinto ja luokkavoitto!
Olemme todella ylpeitä teistä, paljon onnea Onni, Katja ja Tommi!

19.10.2009

Milka ja Venla pääsivät lauantaina Huntington Beachille uimaan, lämpötila oli yli + 20 C ja vietimme kivan päivän rannalla. Koirat nauttivat uimisesta ja juoksemisesta, etenkin Milka joka jaksaisi loputtomiin noutaa palloa tai damia merestä. Tyynellämerellä oli kova aallokko ja aallot olivat valtavia, ei voi kuin ihmetellä, että Milka jaksoi useamman tunnin ajan noutaa merestä suurten aaltojen keskeltä. Venlan jalka on vaivannut viime aikoina melko paljon, mutta nyt uuden lääkityksen myötä Venlakin jaksoi uida enemmän kuin aiemmilla uintireissuilla.

Kuvia tuli jälleen otettua paljon, sumuinen ilma ei ollut kovin otollinen valokuvaamiselle, mutta paljon kuvia löytyy jälleen galleriasta.

3.10.2009
Hyvinkää, SNJ:n päänäyttely

Tuomari: Chantal Vareine

Gilding Satine "Isla" sai junioriluokasta ERI:n ja upean arvostelun, paljon onnea Satu & Tomi!

Islan arvostelu:
"11 kuukautta. Erinomainen tyyppi. Erinomaiset mittasuhteet. Feminiininen pää ja lempeä ilme. Erinomainen korvien kiinnitys. Oikeanlainen pigmentti ja purenta. Erinomainen kaulan linja. Erinomaiset kulmaukset edessä ja takana. Erinomainen ylälinja. Erinomainen turkki. Erinomaiset liikkeet."

1.10.2009

Viime viikonloppuna ajeltiin Huntington Beachille koiria uittamaan. Ilma ei suosinut, oli melko viileää ja tuulista ja sen mukainen aallokko, mutta upea paikka ja koiravapaata hiekkarantaa riitti. Harmi, ettei koirarantoja ole ihan lähettyvillä, jotta koirat pääsisivät useammin uimaan. Reippaasti ja hienosti neidit aaltojen keskellä uivat, nyt oli tuulen vuoksi isojakin aaltoja, mutta se ei menoa haitannut. Tai Milka lähinnä nauttii uimisesta, Venla alkaa ottaa jo rauhallisemmin ja ei monta kertaa enää jaksa käydä uimassa. Milka-neiti on oppinut jo surffaamaan aalloilla ja sukeltelee palloja aaltojen seasta, reipas pikkulikka :)

Kuvia ja myös videoita löytyy galleriasta!

20.9.2009
Helsinki, Toko-koe

Tuomari: Ossi Harjula

Gilding Swedish Dream "Onni" näytti toisessa toko-kokeessa osaamistaan:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 8
Seuraaminen vapaana 8,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä8
Luoksetulo 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
Estehyppy 6
Kokonaisvaikutus 8

Yhteensä 176 pistettä, ALO-1 tulos ja 3.sija!
Hieno suoritus Onni ja Katja, paljon onnitteluja ja tsemppiä jatkoon :)

23.9.2009

Paljon synttärionnitteluja 3-vuotiaalle Silvalle!

19.9.2009

Kävimme toistamiseen Long Beachilla uittamassa koiria, uusia kuvia löytyy galleriasta.

13.9.2009
Helsinki, Toko-koe

Gilding Swedish Dream "Onni" ja Katja osallistuivat ensimmäiseen viralliseen toko-kokeeseen, josta tuloksena 137,5 pistettä ja 3.tulos. Ei huonommin ollenkaan, kun Onni oli keskittynyt yleisön viihdyttämiseen ja kunnon noutajana mm. noutanut omistajalleen kehänauharullan. Pääasia, että koiralla oli hauskaa, joskaan omistajalla ei varmasti ollut ;)

Onnea hyvästä tuloksesta Katja ja Onni!

11.9.2009

Veimme koirat eilen uimaan Long Beachilla sijaitsevalle koirauimarannalle. Tavallisille rannoille koiria ei saa viedä, onneksi täältä löytyi myös koirille sallittuja paikkoja. Koirat todella nauttivat olostaan rannalla, paljon kuvia uintireissusta löytyy galleriasta.

9.9.2009

Muutamassa viikolla ollaan jo hiukan kotiuduttu Los Angelesiin ja uusiin kuvioihin. Elämä täällä koirien kanssa on aika erilaista, koiria on kaupungissa paljon, mutta koiranpitoa säätelevät hyvin erilaiset lait kuin Suomessa. Kaliforniassa kaikki yli 4 kk:n ikäiset eläimet tulee olla steriloituja ja vain tarkkaan määritellyistä syistä tästä sterilointipakosta voi saada poikkeusluvan. Kaikki koirat lisensoidaan paikalliseen Animal Shelteriin ja Venlan lisensointi onnistui halvimpaan lisensointihintaan, kun saatiin Suomesta todistus, että Venla on steriloitu. Milkan lisensointi vaatikin vähän enemmän työtä, papereita, byrokratiaa, rahaa ja kärsivällisyyttä ;) Näin lyhykäisyydessään mainittuna ;) Vielä enemmän kärsivällisyyttä on tiedossa Milkan juoksuaikana, jouduimme allekirjoittamaan paperin, että juoksun aikana koiraa ei saa viedä minnekään. Siinä voi käydä kotipiha vähän liiankin tutuksi ;) Koirilla pitää olla lisenssimerkit kaulassa koko ajan ulkonaliikkuessa. Koirapuistoja täällä onneksi löytyy, sillä koirien vapaana juoksuttaminen muualla 20 miljoonan ihmisen kaupungissa ei ole oikein mahdollista. Koirapuistot ovat siis myös aika täynnä, sillä koiria täällä on paljon. Mutta toistaiseksi kaikki on sujunut siis hyvin ja koiratkin alkavat tottua kuumuuteen.


Venla ja Milka takapihallamme kasvavan koivun edessä.

29.8.2009

Olemme muuttaneet Yhdysvaltoihin, Los Angelesiin ja palaamme Suomeen ensi syksynä. Mukaan Kalifornian helteeseen muuttivat Venla ja Milka, jotka nauttivat uudesta kodista ja pihasta. Los Angelesin helteestä koirat eivät tosin taida tällä hetkellä nauttia, mutta eiköhän siihenkin pian totu :)

Taika jäi vuodeksi hoitoon tyttärensä Bean ja Leenan perheen luokse Järvelään. Iso kiitos koko perheelle jo etukäteen Taikan hyvästä hoidosta!

Yhteydenotot jatkossa ainoastaan sähköpostitse, puhelimitse tavoittaa tekstiviestillä.




Milka & Venla allasvahteina ja kärkkymässä, jos pääsisi veteen viilentymään ;)

9.8.2009
Helsinki, Toko-koe
Tuomari: Hannele Pörsti

Gilding In Your Dreams "Elsa" ja Larissa tokoilivat upein tuloksin:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 7
Seuraaminen vapaana 7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Estehyppy 8
Kokonaisvaikutus 8

Yhteensä 170 pistettä, ALO 1-tulos ja 3.sija ja TK-1 koulutustunnus!

Hieno suoritus Elsa ja Larissa! Paljon onnea hienosta työstä ja tsemppiä jatkoon, olemme todella ylpeitä teistä!

.

8.-9.8.2009
Mäntyharju KR-näyttely ja Suonenjoki RN-näyttely

Vietimme helteistä näyttelyviikonloppua Mäntyharjulla ja Suonenjoella Milkan "Dream Max Fancy Apple" ja Islan "Gilding Satine" kanssa matkaseuranamme Pia ja Linus "Tottelina Quickstep". Suomen kehistä jäätiin näyttelytauolle ei niin mairittelevin tuloksin tai ainakaan ei saatu sitä mitä lähdettiin hakemaan :) Lauantaina Mäntyharjulla Jaana Hartuksen tuomaroimana Milka JUN H ja Isla JUN EH/1. Sunnuntaina Suonenjoella
Agneta Cardellin tuomaroimana Milka JUN EH/2 ja Isla JUN EH/3. Matkaseuralaisemme Linus sunnuntaina ROP- ja BIS-1 veteraani, onneittelut vielä ja kiitos matkaseurasta Pia & Linus!

5.8.2009
Loviisa, Toko-koe
Tuomari: Hannele Pörsti

Elsa "Gilding In Your Dreams" ja Larissa kävivät jälleen toko-kokeessa hienoin tuloksin:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 7
Seuraaminen vapaana 7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7
Luoksetulo 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä 7
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 8

Yhteensä 165 pistettä, ALO 1-tulos ja 4.sija.

Isot onnittelut jälleen Larissa ja Elsa!!

25.7.2009
Helsinki, KR-näyttely
Tuomari: Harri Lehkonen

Isla "Gilding Satine" hienosti PNP-1, KP ja ROP-pentu!
Milka "Dream Max Fancy Apple" voitti junioriluokan ja oli PN-3!


Gilding Satine

Islan arvostelu:
"Hyvänkokoinen reippaasti esiintyvä nuori narttu. Oikeat mittasuhteet.
Erittäin hyvin kulmautuneet raajat. Kaunis pää ja ilme. Hyväasentoinen häntä.
Oikealaatuinen turkki. Terveet liikkeet."

Milkan arvostelu:
"Hyvänkokoinen ikäisekseen hyvin kehittynyt nuori narttu. Kaunis pää ja ilme. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Kaunis ylälinja. Oikealaatuinen turkki. Esiintyy iloisesti. Vielä hieman ahtaat takaliikkeet."

 


Gilding Satine & Dream Max Fancy Apple

21-24.7.2009
Golden Ringin kesäleiri

Olimme pitkästä aikaa Golden Ringin kesäleirille Virroille Venlan & Milkan kanssa. Ensimmäisenä iltana osallistuimme molempien tyttöjen kanssa kiihdytyskisaan. Myös omistajien piti juosta ja siitäkin huolimatta voitimme Venlan kanssa veteraanien kiihdytyskisan ajalla 9,76 :)


Venla kiihdytyskisassa. (Kuvista kiitos Wlhelmiina Pironetti)

Torstaina oli vuorossa Golden Summer Show, leirinäyttely, jossa tuomaroi Riitta Niemelä. Milka osallistui Limit-luokkaan, josta tuloksena luokan 3!


Milka

Kiitos kavereille leiri&mökkiseurasta, mukavaa oli ja otetaan joskus uusiksi :)!


Venla & Milka

 

19.7.2009
Antskog, Taipumuskoe

Silva "Dream Max Grandmother's Choice" kävi Leenan kanssa taippareissa ja tälläkin kertaa variksia oli ollut mukavampi kanniskella ympäri ruutua, kuin tuoda ohjaajalle.. Tuloksena siis NOU 0!
Tsemppiä treeneihin riistaintoisen, mutta niin itsepäisen Silvariinan kanssa ;)

19.7.2009
Helsinki, pentunäyttely
Tuomari: Raisa Savander

Gilding Funky Denim "Lenni" pentuluokan 2.
Onnittelut Satu & Lenni!


Gilding Funky Denim

18.7.2009

Rakas Milka-prinsessamme 1-vuotta!
Milka juhlistaa syntymäpäiväänsä uiden ja kesästä nauttien :)

18.7.2009
Sipoo, Kennelliiton luonnetesti
Tuomarit: Bengt Söderholm ja Pirjo Ojala-Laine

Osallistuimme Taikan kanssa SKL:n luonnetestiin. Ohessa pisteet osa-alueittain, tarkempaa selostusta tiedossa myöhemmin:

Toimintakyky (kerroin 15): Pieni -1
Terävyys (kerroin 1): Pieni ilman jäljelle jäävä hyökkäyshalua +1
Puolustushalu (kerroin 1): Haluton -1
Taistelutahto (Kerroin 10): Pieni -1
Hermorakenne (Kerroin 35): Hieman rauhaton +1
Temperamentti (Kerroin 15): Kohtuullisen vilkas +2
Kovuus (Kerroin 8): Hieman pehmeä +1
Luoksepäästävys (Kerroin 15): Hyväntahtoinen, luoksepäästävyys, avoin +3
Laukauspelottumuus: Laukausvarma

Tulos: 93 pistettä - Laukausvarma

12.7.2009
Riihimäki, pentunäyttely
Tuomari: Anneli Sutela

Gilding White Lace "Ella" pentuluokan 2.
Onnea Jenni & Ella!

7.7.2009
Akaa, Möllitoko

Gilding Swedish Dream "Onni" osallistui epävirallisiin tokokisoihin hienoin tuloksin:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 9
Seuraaminen vapaana 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0
Estehyppy 5
Kokonaisvaikutus 9

Yhteensä 159 pistettä,
onnittelut Katja ja Onni!

5.7.2009
Hyvinkää, Kr-näyttely

Tuomari: Filip Johnsson (S)

Sunnuntaita vietettiin hyvin epävakaisessa säässä Hyvinkään näyttelyssä. Isla "Gilding Satine" jälleen pentuluokan 2. kera KP:n! Onnea Tomi & Satu!

Milka "Dream Max Fancy Apple" sai ERI:n ja voitti hienosti ison junioriluokan!


Milka & Isla uimassa

4.7.2009
Tuusula, KR-näyttely

Tuomari: Pennu Gowland (GB)

Osallistuimme Islan "Gilding Satine" ja Milkan "Dream Max Fancy Apple" kanssa naapurikunnan näyttelyyn. Tuomari tykkäsi Islasta kovasti ja pikkuneiti sai tuomarilta erinomaisen arvostelun. Ontumisen vuoksi Isla sijoittui luokassa toiseksi ja sai KP:n. Näyttelyn jälkeen Islan takajalasta löytyi tassuhaava, joka selitti Islan omituisen liikkumisen ja ontumisen. Islan arvostelu:
"A very nice quality bitch. Clean balanced outline. Sweet head with kind expression. Nice reach of neck. Well angulated. Good forechest. Correct bone, pasterns and catlike feet. Level topline. Well ribbed back. Nice turn of stifle. She is very eratic on the move. A little unsound on her back left leg today."

Milka "Dream Max Fancy Apple" sai junioriluokassa EH:n.
Gilding Black Leather "Edi" oli ensimmäistä kertaa näyttelyssä ja oli urospentujen 3.

27.6.2009
Hämeenlinna, KR-näyttely

Dream Max Fancy Apple "Milka" junioriluokan 2:n kera EH:n.

25.6.2009
Match Show, Järvenpää

Tuomari: Essi Pöysti

Kummityttömme Ada sai ensikosketuksensa koiranäyttelyihin Järvenpäässä järjestetyssä Match Showssa, jossa Ada esiintyi Taikan kanssa Lapsi&koira-kisassa. Luokkaa oli tuomaroimassa Miss Suomi Essi Pöysti ja osallistujiakin oli sen mukaisesti. Sijoitusta ei tullut, mutta kokemusta ja hyvää mieltä sitäkin enemmän :)

13.6.2009
Mikkeli, RN

Tuomari: Vera Smirnova

Gilding Catch a Dream "Kaapo" EH avoimessaluokassa.
Dream Max Fancy Apple "Milka" ERI ja junioriluokan 3.


Gilding Catch a Dream

12.6.2009

Taika-prinsessa 6 vuotta :)!

7.6.2009
Tuuri, Kaikkien rotujen näyttely

Tuomari: Elena Ruskovaara

Yhdistetty sukulointi- ja näyttelymatka kohdistui tällä kertaa Tuuriin.
"Milka" Dream Max Fancy Apple sijoittui junioriluokassa toiseksi kera EH:n.

31.5.2009
Toko-koe, Kellokoski

Tuomari: Marja Ala-Nikkola

Gilding In Your Dreams "Elsa" teki hienoa työtä Larissan kanssa helteisessä säässä:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 9,5
Seuraaminen vapaana 8.5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä 7
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 10

Yhteensä 182 pistettä, ALO 1-tulos ja 3.sija.

Mahtionnittelut Elsa ja Larissa!


Elsa ja Larissa kokeessa (Kuvaaja: Katja Kuusela)

 

31.5.2009
Helsinki, Pentunäyttely

Tuomari: Saija Juutilainen

Gilding Satine "Isla" pääsi toistamiseen samana viikonloppuna näyttelykehiin ja Isla esiintyi hienosti helteisestä päivästä huolimatta. Isla voitti 5-7 kk luokan, sai KP:n ja oli lopulta PNP-2!

"Mittasuhteiltaan hyvin kaunis narttupentu. Kaunis runko.
Narttumainen pää ja ilme. Hieman pysty kaulan kiinnitys
Vahva lanne ja takaosa, kauniisti asettunut häntä. Hyvä karvanlaatu.
Liikkuu sivulta kauniisti, edestakaiset liikkeet saavat tiivistyä.
Hyvä luonne.
"


Gilding Satine

30.5.2009
Vantaa, Golden Special

Tuomarit: Richard Edwards, urokset ja Gail Brodie nartut

Vietimme mukavan aurinkoisen päivän kultsujen erikoisnäyttelyssä Vantaalla ja Lenni, Isla sekä Ella osallistuivat ensimmäistä kertaa näyttelyyn pikkupentuluokassa (5-7kk).

Gilding Funky Denim "Lenni" voitti luokkansa!
Gilding Satine "Isla" sijoittui 4:ksi!
Gilding White Lace "Ella" ei tällä kertaa sijoittunut.

Onnittelut ja kiitos osallistumisesta, pennut saivat paljon kehäkokemusta ja me omistajat taisimme saada palaneita ihoja :)


Gilding Funky Denim

 


Gilding White Lace


Gilding Satine

26.5.2009
Hyvinkää, Toko-koe
Tuomari: Hannele Pörsti

Gilding In Your Dreams "Elsa"

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 7
Seuraaminen vapaana 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 8

Yhteensä 159 pistettä, ALO 2.

Onnea Elsa ja Larissa!

23.5.2009
Tampere RN

Tuomari: Riitta-Liisa Lehtonen

Tampereen visiitillä kävimme jälleen pyörähtämässä kehässä Milkan "Dream Max Fancy Apple" kanssa. Milka voitti junioriluokan ja oli lopuksi vielä hienosti PN-4.

17.5.2009
Hamina KR
Tuomari: Denis Kuzelj

Dream Max Fancy Apple "Milka" osallistui ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä hienoin tuloksin.
Milka voitti junioriluokan, oli PN-2 ja sai ensimmäisen sertinsä! Hieno saavutus päivän vajaa kymmenkuiselta pikkuneidiltämme :)


Dream Max Fancy Apple "Milka"

Gilding Dream by J-Lo "Nella" sai käyttöluokassa EH:n.


Gilding Dream by J-Lo "Nella"

17.5.2009
Roturace, Hyvinkää

Dream Max Grandmother's Choice "Silva" oli edustamassa tänä vuonna Roturacessa ja Silvan joukkue sijoittui sijalle 28. kun osallistuneita joukkueita oli 43. Silvan yksilöaika oli 8,84. Silvalle unohdettiin laittaa viehe, eli vieheen kanssa vauhti olisi varmasti ollut nopeampi Silvan juoksuvauhdin tuntien ;).


Silva juoksemassa. Copyright: Jari Tappari

16.5.2009
Varkaus, Kaikkien rotujen näyttely
Tuomari: Andrei Stepinski

Gilding Catch a Dream "Kaapo" AVO EH.
Onnittelut Kaapo ja Petra!

16.5.2009

Gilding In Your Dreams "Elsa" osallistui ensimmäiseen viralliseen toko-kokeeseen

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 8,5
Seuraaminen kytkettynä 8
Seuraaminen taluttimetta 6
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7,5
Luoksetulo 8,5
Seisominen seuraamisen yhteydessä 6,5
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 7,5

Yhteensä 136,5 pistettä, ALO 3.

Onnittelut Elsa ja Larissa hyvästä tuloksesta ja onnea tulevaan!

9.5.2009
Luonnetesti, Espoo

Dream Max Grandmother's Choice "Silva" osallistui Golden Ringin luonnetestiin Espoossa.

Luoksepäästävyys: 4 Hyväntahtoinen, aavistuksen verran 
pidättyväinen. Pisteet: 60
Liikuntavietti/leikkisyys (taistelutahto):  5 Suuri. Pisteet: 25
Noutohalu:  5 Noutaa erittäin innokkaasti, pehmeä ote. Pisteet: 50
Temperamentti:  4 Kohtuullisen vilkas. Pisteet: 40
Kovuus (palautumiskyky): 4 Kova. Pisteet: 40
Toimintakyky:  5 Erittäin suuri. Pisteet: 60
Hermorakenne:  3 Suhteellisen rauhallinen. Pisteet: 90
Terävyys/Puolustushalu: 4 Pieni, hillitty Pisteet: 20
Laukauspelottomuus: Laukausvarma
Yhteensä 400 pistettä, Hyväksytty.

Onnea Leena ja Silvariina :)!

3.5.2009

Venla "Flowerpot of Woodhill" 8 vuotta, Onnea rakkaalle Venlalle!
Venlan sairastettua tällä viikolla raju suolistotulehdus, ei synttärikakkua ollut tällä kertaa tarjolla. Mutta sen sijaan tytöt pääsivät virallisesti korkkaamaan uintikauden järvessä ja mikäs sen mukavampaa :) Venla vesipeto kyllä nautti uimisesta, mutta vauhti alkaa olla jo sen verran vähentynyt, että Venla antoi nuorempien pulikoida järvessä pidempään ja nautiskeli itse parista lyhyestä kierroksesta :)


Milka ja Venla

3.5.2009
Möllitoko

Elsa "Gilding In Your Dreams" osallistui omistajansa Larissan kanssa möllitokoon hienoin tuloksin:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 10
Seuraaminen taluttimetta 9,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 10

Yhteispisteet 191 pistettä!

Paljon onnea hienosta suorituksesta ja onnea tuleviin koitoksiin :)

26.4.2009

Kävimme Milkan "Dream Max Fancy Apple", Islan "Gilding Satine" ja Lennin "Gilding Funky Denim"
kanssa harjoittelemassa Match Show'ssa Helsingissä. Kiitos seurasta ja mukavasta päivästä Isla, Tomi, Satu sekä Lenni, Satu ja Jouko!



Lenni & Isla


Isla


Lenni

9.4.2009

Dream-pentueen pennut täyttävät 2-vuotta! Onnittelut Della, Elsa, Nella, Bea, Onni, Rico ja Kaapo!


Nella "Gilding Dream by J-Lo", Onni "Gilding Swedish Dream",
Taika "Dream Max Jennifer Lopez ja Elsa "Gilding In Your Dreams" kesällä 2008.

5.4.2009
Ryhmänäyttely, Mäntsälä

Tuomari: Matti Luoso

Milka "Dream Max Fancy Apple" 1.kp ja ROP-pentu
Onni "Gilding Swedish Dream" nuortenluokassa H
Elsa "Gilding in Your Dreams" nuortenluokassa EH 1
Silva "Dream Max Grandmothers Choice" avoimessa luokassa EH 3
Nella "Gilding Dream by J-Lo" käyttöluokassa ERI 2 ja PN-4

Kiitos kaikille mukavasta päivästä ja hyvästä seurasta!


Dream Max Fancy Apple


Gilding In Your Dreams "Elsa"

4.4.2009
Ryhmänäyttely, Oitti

Tuomari: Marja Talvitie

Nella "Gilding Dream by J-Lo" käyttöluokassa EH 2.
Suuri kiitos Elinalle Nellan viemisestä!

22.3.2009

Vietimme Fabric-pentueen kanssa pentutreffejä Kirkkonummella ja ilokseni kaikki pennut omistajineen pääsivät paikalle. Sää suosi meitä aurinkoisella kauniilla kevätpäivällä ja päivään mahtui monenmoista ohjelmaa tiukasta aikataulusta huolimatta. Kiitos kaikille osallistumisesta ja ihanista tarjoiluista, erityissuuri kiitos Sissin perheelle upeista puitteista!

8.3.2009
Ryhmänäyttely, Kuopio
Tuomari: Markku Santamäki

Gilding Catch a Dream "Kaapo" nuortenluokassa EH 1.
Onnittelut Petra ja Kaapo!

Porvoo 1.3.2009
Golden Ringin päänäyttely

Tuomari: Fiona Coward

Milka "Dream Max Fancy Apple"oli 4. isojen pentujen (7-9 kk) luokassa.
Silva "S JVA Dream Max Grandmother's Choice avoimessa luokassa ERI.

Helsinki 8.2.2009
Pentunäyttely

Tuomari: Unto Timonen

Milka "Dream Max Fancy Apple" osallistui ensimmäisen pentunäyttelyynsä ja
sijoittui 5-7 kk pentujen luokassa neljänneksi!

 

 

31.12.2008

Takana on jälleen hieno vuosi, josta on mukava jatkaa taas uuteen vuoteen. Tästä vuodesta erityisen teki poikamme Samuelin syntymä ja perheemme sai myös karvaista vahvistusta syksyllä saapuneen Milka-neidin muodossa. Toinen Gilding-pentue näki päivänvalon marraskuussa 2008 ja uutta vuotta pennut viettävätkin uusissa kodeissaan. Kaikkea hyvää pennuille ja uusille omistajille!

Haluan kiittää aktiivisia kasvatinomistajiani hienosta vuodesta, erityisonnittelut Nellalle ja Marialle NOU-1 tuloksesta sekä Onnille, Katjalle ja Tommille Ruotsin jälkivalion arvosta! Kiitos myös kaikille ystäville kuluneesta vuodesta, uusin haastein ensi vuoteen!

26.12.2008

Tapaninpäivänä uuteen kotiinsa Rovaniemelle lähti Gilding Nordic Wool.
Sulo muutti pohjoiseen Hennin ja Antin luokse. Onnea uuteen kotiin Sulo!

25.12.2008

Joulupäivänä uusiin koteihin muutti 2 pentua:
Gilding Satine "Isla" muutti Helsinkiin Sadun ja Tomin luokse.
Gilding Black Leather "Edi" muutti myös Helsinkiin Sannan ja Esan luokse.
Onnea uusiin koteihin ja onnea uusille koiranomistajille!

24.12.2008

Ensimmäiset pennut muuttivat jouluaattona uusiin koteihinsa:
Gilding White Lace "Ella"
muutti Hämeenlinnan Jennin ja Samin luokse.
Gilding Velvet Touch "Morris" muutti Lappeenrantaan Markon ja Heidin luokse.
Gilding Soft as Cotton "Sissi" muutti Kirkkonummelle Ulrikan, Alinan ja Markuksen luokse.
Gilding Funky Denim "Lenni" muutti Lucan kaveriksi Sadulle ja Joukolle Espooseen.
Onnea pennuille uusiin koteihin ja onnea omistajille parhaista joululahjoista :)

4.12.2008
Terveystuloksia

Dream-pentueen koirien virallisia lonkkatuloksia on tullut Suomen Kennellitosta ja tulokset ilahduttavat meitä kovasti:

Gilding Dream by J-Lo A/A ja 0/0
Gilding Swedish Dream A/A ja 0/0
Gilding In Your Dreams A/A 1/1
Gilding Dreamwork A/B ja 0/0
Gilding Dream Design A/A ja 1/0
Gilding Catch a Dream B/B ja 0/0

Kiitos omistajille kun ostallistuitte kuvauksiin ja onnittelut!

15.11.2008
Jaala, Ryhmänäyttely

Tuomari: Hannele Jokisilta

Matkalla mökkireissulle poikkesimme Jaalan ryhmänäyttelyssä sijoitusnarttuni Nellan "Gilding Dream by J-Lo" kanssa. Nella sai nuortenluokasta ERI:n ja voitti luokkansa.

 


Gilding Dream by J-Lo

6.11.2008

Taikan pennut ovat syntyneet, emo ja pennut voivat hyvin.
Suuri kiitos taas Elinalle korvaamattomasta avusta!

 

27.10.2008

Olimme tänään osan Dream-pentueen koirien kanssa joukkokuvauksissa lonkkien, kyynärien ja silmien osalta. Tulokset näyttivät kaikkien osalta todella hienolta, nyt vain odotamme Kennelliiton virallista lausuntoa kuvista.

Arviot:
Gilding Swedish Dream "Onni": A/A, 0/0 ja terveet silmät
Gilding Dream by J-Lo "Nella": A/A, 0/0 ja terveet silmät
Gilding In Your Dreams "Elsa": A/A 0/1 ja terveet silmät
Gilding Dreamwork "Rico": A/B, 0/0 ja terveet silmät
Gilding Dream Design "Della": A/A, 0/0 ja terveet silmät

Kiitos kaikille kun pääsitte tulemaan ja onnittelut hienoista tuloksista!

23.9.2008

21.9.2008

Vietimme pienimuotoisia pentutreffejä Dream-pentueen kanssa. Sää suosi ja sekä meillä ihmisillä että koirilla oli mukava lenkki kauniissa syyssäässä. Kiitos osallistumisesta Elina, Onni ja Katja, Nella ja Maria, Bea, Ari, Leena ja Sanni sekä Della, Timo ja Sisko!

 

21.9.2008

Meidän muiden nauttiessa ulkoilusta Gilding Catch a Dream "Kaapo" osallistui epävirallisiin agilitykisoihin Iidan kanssa.
Onnea harrastukselle Kaapo ja Petra ja ohjaaja Iida :)!

copyright:Maarit P

12.9.2008

Dream Max Fancy Apple "Milka" on liittynyt laumaamme Ruotsista.
Milka matkusti kanssani reippaasti lentokoneessa ja kotiinpäästyään
on valloittanut ihanalla luonteellaan koko perheemme :)


Suuri kiitos Jennie tästä valloittavasta ja kauan odotetusta pennusta!


Samuel & Milka

9.-17.8.2008

Sillä aikaa kun meidän perhe oli lomailemassa rapakon takana, Gilding Swedish Dream "Onni" lomaili perheensä kanssa Ruotsissa. Jotta loma ei olisi ollut koiran osalta vain lomailua , niin Onni kävi jäljestämässä Ruotsin kokeissa. Kotiintuomisina ja tulaisina oli S VCH eli Ruotsin jälkivalion arvo!
Lämpimät onnittelut upeasta suorituksesta Onni, Katja ja Tommi!

Onnin tulokset koosteena:

9.8.2008
Anlagsprovet, Vänersborg

Tuomari: Roger Skoglund
Tulos: Hyväksytty

Arvostelu:
"Visor at han kan spåra utmärkt i dag. Ringar vid problem i vkl 4. Mycket lovande unghund."

11.8.2008
Viltspår, Vänersborg
Tuomari: Inger Skoglund
Tulos:AVO1.

Arvostelu:
"Har från sträckä två ett typiskt spårsätt att varg fölt spåret under natten.
Får litet tips att vara ca 5 m bakom hunden, då blir han modigare och och finner viltdel efter 23 min arbetat självständigt."


10.8.2008
Viltspår, Vänersborg
Tuomari: Roger Skoglund
Tulos: AVO2

Arvostelu:
"En hane som endast har problem vid ätergången där han återföres av mig. Rådjur stör vid vinkel.
För övrigt ett utmärkt spårarbete."

12.8.2008
Ordinarie, Ramnared
Tuomari: Madeleine Severinsson
Tulos: AVO1

Arvostelu:
"Spårar i ett utmärkt tempo. Blir störd av vilt vid flera tillfällen men med stöd av föraren tar hunden spåret"


17.8.2008
Viltspår, Vänersborg
Tuomari: Roger Skoglund
Tulos AVO1

Arvostelu:
"En hane som arbetar sig in i spåret efter hand. Har lite problem med rå vilt men löser detta. Blir trött på slutet men tar sig runt. Ringer bra i återgång och blöduppehålls vinkel. Blev i dag Svch."

3.8.2008
Ryhmänäyttely, Vantaa
Tuomari: Filip Johnsson

S J VA Dream Max Grandmother's Choice "Silva" sai nuortenluokassa EH:n.
Silvan veli Dream Max Grandmother's Outcome "Sigge" nuortenluokassa ERI 2!


Silva & Sigge

15.6.2008

Kasvattini osallistuivat leikkimieliseen juoksukilpailuun Rouraceen Hyvinkään vinttikoiraradalla. Joukkueeseen kuuluivat: Nella "G. Dream by J-Lo," Elsa "G. In Your Dreams", Della "G. Dream Design sekä Onni "G. Swedish Dream" . Kilpailussa jokainen koira juoksee 80 metrin matkan yksitellen joko vieheen perässä tai omistajansa houkuttelemana.

Joukkueen sijoitus oli Maxi-luokan 39. ajalla 16,87. Tulos muodostuu niin, että joukkueen hitain ja nopein aika pudotetaan laskusta pois. Yksilökohtaiset tulokset:
Onni: 7,35, Elsa: 8,39, Nella: 8,48 ja Della: 9,10

Copyright:Katja Kuusela
Golden Dreams of Magic-joukkue Kuva: Katja Kuusela

Copyright:Sanna Paasivirta
Vauhdin hurmaa: Nella, Della, Onni ja Elsa
Kuvat: Sanna Paasivirta

14.6.2008
Noutajien taipumuskoe, Vihti
Tuomari: Harri Siven

Gilding Dream by J-Lo "Nella" suoritti taipumuskokeen hyväksytysti!
Onnittelut Maria ja Nella, olemme teistä hyvin ylpeitä :)!

Copyright:Katja Kuusela
Maria ja Nella

Copyright:Katja Kuusela
Kuvat: Katja Kuusela

Kokeen pöytäkirja:
1. Sosiaalinen käyttäytyminen: Rauhallinen
2. Uimahalu: Aristelee rantaa, mutta ui kuitenkin mielellään.
3. Hakuinto: Into tehtävää kohtaan tulisi olla yhtenäisempää.
Löytää kuitenkin riistoja melko hyvin lähtiessään töihin.
4. Noutohalu: Ottaa kaikki riistat itsenäisesti.
5. Nouto-ote: Hyvät, pehmeät otteet linnuista.
6. Palauttaminen: Palauttaa kaikki riistat ohjaajalleen käteen.
7. Reagointi laukaukseen: Rauhallinen
8. Itseluottamus ja aloitekyky: Hyvä kaikissa tehtävissä.
9. Yhteistyö: Hyvä yhteistyö
10. Yleisvaikutelma: Lähes virheettä tänään kokeen kaikki tehtävät läpi suorittanut koira.
Koira omaa hyvät taipumukset.

12.6.2008

Taika "Dream Max Jennifer Lopez" täyttää 5 vuotta, onnea rakkaalle ruotsin rinsessallemme :)

25.5.2008
Hamina KV-näyttely

Tuomari: Paula Rekiranta

Vietimme sunnuntaita koiranäyttelyn ja piknikin merkeissä Haminassa.
S JVA Dream Max Jennifer Lopez "Taika" oli avoimen luokan toinen kera EH:n.
Piknikillä nautittiin uimisesta ja hyvästä ruoasta :)


Svch Dream Max Jennifer Lopez

 

24.5.2008
Aptus Show, Helsinki
Tuomari: Ove Germundsson

Gilding Dream by J-Lo "Nella" kävi Marian kanssa pyörähtämässä junioriluokassa tuloksena EH.

18.5.2008
Espoo, Club Show
Tuomari: Kristina Vikner

Vietimme sateesta riippumatta mukavan näyttelypäivän Espoon Oittaalla Golden Ringin Club Show'ssa.

S JVA Dream Max Jennifer Lopez "Taika" oli valio/sertiluokan 5.



Taikan arvostelu:
"4-årig champion tik, rejäl och kraftfull. Fint huvud, bra pigment & belt. Välutvecklad förbrös. Goda vinklar bak & fram ngt brant skuldra. Fin överlinje stående. Fin rundribbad bröstkorg. Vacker päls. Rör sig med mycket god steglängd & påskjut. Välvisad. "


Lisäksi Taika osallistui Elinan ja Shirleyn kanssa parikilpailuun, jossa ei tällä kertaa tullut voittoa, vaikka tuomari parivaljakosta kovasti pitikin. Voitto tuli onneksi kuitenkin "kotiin" Adan ja Darren voittaessa parikilpailun, onnea Elina & Maija!


Svch Dream Max Jennifer Lopez ja Such Svch Dream Max Shirley Clamp

3.5.2008

Rakas Venlamme "Flowerpot of Woodhill" täyttää 7 vuotta!l Onnittelut rakkaalle Venlalle :)

3.5.2008
Koski, ryhmänäyttely
Tuomari: Arja Koskelo

Gilding Dream by J-Lo "Nella"sai EH:n ja voitti junioriluokan ja äitinsä "Taika"
S JVA Dream Max Jennifer Lopez sai avoimessa luokassa EH:n.

12.4.2008
Helsinki, Möllitoko
Tuomari: Suvi Korkiakoski

Gilding In Your Dreams "Elsa" osallistui möllitokoon hienoin tuloksin:

Luoksepäästävyys 10
Paikallamakuu 1 min 10
Seuraaminen kytkettynä 9
Liikkestä maahanmeno 10
Luoksetulo 0
Liikkeestä seisomaan jääminen 10
Kokonaisvaikutelma 7

Onnittelut hienosta suorituksesta Larissa ja Elsa!

12.4.2008
Sysmä, ryhmänäyttely
Tuomari: Saija Juutilainen

S JVA Dream Max Jennifer Lopez "Taika" AVO EH 4
Gilding Dream by J-Lo "Nella" JUN H
Gilding Swedish Dream "Onni" JUN H

Kiitos Elinalle Taikan esittämisestä ja Katjalle, Tommille & Onnille ja Marialle & Nellalle osallistumisesta!


SJVA Dream Max Jennifer Lopez


Gilding Dream by J-Lo

9.4.2008

Dream-pentue täyttää vuoden, onnittelut ja kovasti rapsutuksia kaikille!

7.4.2008

Laumamme kasvoi yhdellä jäsenellä kun perheeseemme syntyi suloinen poikavauva 31.3.2008!

1.3.2008
Kerimäki, ryhmänäyttely

Tuomari: Esko Nummijärvi

Gilding Catch a Dream "Kaapo" voitti junioriluokan ERI:llä ja oli PU-4!
Hienoa Petra ja Kaapo, onnittelut upeasta tuloksesta!

1.3.2008
Valkeala, ryhmänäyttely

Tuomari: Annukka Paloheimo

Gilding In Your Dreams "Elsa" sai junioriluokassa EH:n.
Onnea Larissa ja Elsa!

24.2.2.2008
Lappeenranta, Golden Special
Tuomari: Larry Roberts, Iso-Britannia

Gilding Catch a Dream "Kaapo" osallistui ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä ja sai EH:n.
Onnea Petra ja Kaapo!

12.1.2008

Kävimme Venlan, Taikan ja Silvan sekä kasvattieni Nellan, Elsan ja Onnin kanssa koirakylpylä Aptuksessa Hyvinkäällä. Vauhtia ei puuttunut, kun 6 kultaista uiskenteli altaassa ensin vuorotellen ja lopuksi kaikki yhtäaikaa vesileluja noutaen. Koirat nauttivat kovasti ja myös omistajilla oli hauskaa, eli seuraava uintikerta on jo varattuna :)

Lisää kuvia löytyy täältä

 

 

17.12.2007

Vuosi 2007 oli kaikinpuolin ikimuistoinen ja erityiseksi sen teki ensimmäisen Gilding-pentueen syntymä 9.4.2007.
Pennut ovat debytoineet hienosti näyttelykehissä ja ennenkaikkea kaikista pennuista on kasvanut tasapainioisia,
reippaita ja hyväluonteisia noutajanalkuja. Menestystä kaikille tulevan vuoden koitoksiin ja haasteisiin!

Silvan kanssa aloitettiin hienosti junioriluokassa pentunäyttelyiden jälkeen ja sen lisäksi Silva jäljesti hienosti
Ruotsin jälkivalion arvon lokakuussa Jennien kanssa Ruotsissa!

Taikan ja Venlan kanssa ollaan laiskoteltu harrastusrintamalla ja nautittu metsälenkeistä ja
tytöt ovat nautiskelleet sohvachamppioonien virasta :)

Hyvillä mielin jatkamme uuteen vuoteen ja uusiin koitoksiin ja haluamme toivottaa kaikille ystäville
ja kasvatinomistajille Hyvää Joulua ja Menestystä Vuodelle 2008!

 

15.12.2007
Tukholma, Pohjoismaiden Voittaja-näyttely

Tuomarit: Berit Bondal (AVO-luokka) Barbro Gjerde (JUN-luokka)

S JVA Dream Max Grandmother's Choice "Silva" oli junioriluokan viides ja sai KP:n!

Silvan arvostelu:
"Mycket söt tik. Bra huvud. Hyggligt uttryck. Mycket god hals och överlinje. Välvinklad fram och bak.
God benstomme och lår och tassar. Rör sig effektivt med mycket gott driv. God päls kvalitet. Mycket gott framvisat."

S JVA Dream Max Jennifer Lopez "Taika" pääsi pitkästä aikaa näyttelykehään pyörähtämään. Narttujen valtavassa (30 narttua) avoimessa luokassa ei tullut sijoitusta, mutta Taika silminnähden nautti esiintymisestä tauon jälkeen :) Kiitos Elinalle Taikan esittämisestä!

Kiitos Elinalle ja Shirleylle mukavasta matkaseurasta, oli hauska reissu kaikinpuolin :)


Silva (S JVA Dream Max Grandmother's Choice) & Shirley (SuCH SJVA Dream Max Shirley Clamp) hytissä.

9.12.2007
Helsinki, Voittaja-näyttely

Tuomari: Markku Santamäki

S JVA Dream Max Grandmother's Choice "Silva" sai suuressa (24 narttua) junioriluokassa ERI:n!

2.12.2007
Pentunäyttely, Helsinki

Tuomari: Rune Fagerström

Gilding Swedish Dream "Onni" voitti 7-9kk pentujen luokan, sai KP:n ja oli PUP-2!

Gilding In Your Dreams "Elsa" sijoittui 7-9 kk narttupennuissa toiseksi ja sai KP:n!
Gilding Dream by J-Lo "Nella" sijoittui samassa luokassa kolmanneksi ja sai KP:n!
Gilding Dream Design "Della" ei tällä kertaa sijoittunut, mutta sai myös erinomaisen arvostelun.

Gilding-kasvattajaluokka esitettiin ensimmäistä kertaa hienolla tuloksella, olimme ROP-kasvattajaluokka!
Kiitos kaikille osallistumisesta ja mukavasta päivästä sekä onnea hienoista tuloksista ja kiitos myös Maijalle esittämisavusta!


Gilding-kasvattajaluokka


Gilding Swedish Dream "Onni" 8 kk.


Gilding In Your Dreams "Elsa" 8 kk.


Gilding Dream by J-Lo "Nella" 8 kk.


Gilding Dream Design "Della" 8kk.

 

11.11.2007
Pentunäyttely, Lahti

Tuomari: Harri Lehkonen

Gilding Flirty Dream "Bea" esiintyi ensimmäistä kertaa 7-9 kuukautisten pentujen luokassa sijoittuen kolmanneksi.
Kiitos osallistumisesta Leena & perhe.

4.11.2007

Dream Max Grandmother's Outcome "Sigge" lähti takaisin Ruotsiini Suomen vierailunsa jälkeen.
Kiitos Jennie ja Veronica hienon pojan lainasta!


Dream Max Grandmother's Outcome

S JVA Dream Max Grandmother's Choice "Silva" palasi kotiin menestyksekkään Ruotsin reissunsa jälkeen.
Oli mukava saada maailmanmatkaaja Silva takaisin kotiin :)

3.11.2007
Espoo, Pentunäyttely

Tuomari: Merja Ylhäinen

Gilding Swedish Dream "Onni" oli toinen 5-7 kk urospentujen luokassa!
Onnea hienosta sijoituksesta Katja, Tommi & Onni!

29.10.2007
Lahti KV-näyttely

Tuomari: Christian Stefanescu

Dream Max Grandmother's Outcome "Sigge" oli junioriluokan ERI 2 ja sai vara-sertin!

 

28.10.2007
Ruotsi, Mjölby
Tuomari: Jan Herngren

Dream Max Grandmother's Choice "Silva" sai suuressa (27 narttua) junioriluokassa ERI:n, mutta ei sijoittunut.

27.10.2007
Ruotsi

Dream Max Grandmother's Choice "Silva" sai kiinteässä kokeessa kolmannen AVO-1 tuloksen ja näinollen Silva sai Ruotsin Jälkivalion arvon, S JVA!!

Mahtavaa työtä Jennie & Silva, Onnea ja Kiitos!

26.10.2007
Ruotsi

Dream Max Grandmother's Choice "Silva" sai AVO-1 tuloksen jälkikokeessa!

25.10.2007
Ruotsi

Dream Max Grandmother's Choice "Silva" sai AVO-1 tuloksen jälkikokeessa!

24.10.2007
Ruotsi

Dream Max Grandmother's Choice "Silva" suoritti verijäljen "taipumuskokeen" Ruotsissa, jossa koiran täytyy suorittaa "Anlagsprovet", ennen virallisiin jälki-kokeisiin pääsyä. "Taipumuskokeessa" jälki on samanlainen kuin virallinen avoimen luokan jälki, muttta se arvostellaan hyväksytty/hylätty periaatteella.

Hienoa Silva ja Jennie!

21.10.2007
Hyvinkää , Suomen Noutajakoirajärjestön päänäyttely

Tuomari: Heather Morss (GB)

Gilding Catch a Dream "Kaapo" osallistui ensimmäiseen pentunäyttelyynsä sijoittuen neljänneksi 5-7 kk pennuissa.
Kiitos osallistumisesta Petra & Kaapo!

Dream Max Grandmother's Outcome "Sigge" sai suuressa (22) junioriluokassa ERI:n!

7.10.2007
Oulu, KV-näyttely

Tuomari: Anni Malte Rasmussen, Tanska

Dream Max Grandmother's Choice "Sigge" sai ERI:n ja voitti junioriluokan!



Vietimme mukavan viikonlopun Oulussa Nallikarin hienoissa maisemissa.

6.10.2007
Helsinki, Möllitoko

Gilding Swedish Dream "Onni" osallistui Suomen Collieyhdistyksen järjestämään möllitokoon Malminkartanossa muutamaa päivää vajaa puolivuotiaana upein tuloksin:

Luoksepäästävyys 10
Paikallamakuu 1 min 10
Seuraaminen hihnassa 9
Liikkestä seisomaan jääminen 10
Luoksetulo 10
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutelma 10

Onnea upeasta suorituksesta Katja, Tommi ja Onni, tästä on hyvä jatkaa!

30.9.2007
Itävalta, Club Show

Tuomari: Margaret Woods

Dream Max Grandmother's Choice "Silva" sai ERI:n ja oli junioriluokan toinen ja sai vara-sertin!

 

29.9.2007
Itävalta

Tuomari: Janet Buckingham

Dream Max Grandmother's Choice "Silva" sai junioriluokassa ERI:n.

29.9.2007
Luonnetesti, Sipoo

Tuomarit: Bengt Söderholm ja Jorma Piiroinen

Osallistuimme Venlan "Of Woodhill Flowerpot" kanssa Suomen Kennelliiton luonnetestiin Sipoossa. Luonnetesti oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen kokemus, oli kiinnostavaa nähdä kuinka Venla testissä käyttäytyy. Mitään suuria yllätyksiä ei tullut eteen, oli ilo huomata tuntevansa oma koiransa niin hyvin, että osasi ennakoida sen reaktiot. Tuomarin sanojen mukaan Venla on erittäin kiva koira, jolla on yksi kauneusvirhe. Tuomari tarkoitti tietysti Venlan paukkuarkuutta, joka ei tullut mitenkään yllätyksenä testissä.

Tulos: 155 pistettä - Laukausaltis

Toimintakyky (kerroin 15): Kohtuullinen + 1
Kelkka oli Venlalle aikamoinen peto ja alkuhaukun ja murinan jälkeen sitä tarkkailtiin pääosin emännän selän takaa turvassa. Kelkan tullessa viereen Venla meni sitä heti haistelemaan ja tuomarin mukaan Venla palautui heti. Pimeässä huonessa ei ollut ongelmia, tuomarikommentin mukaan Venla jatkoi työskentelyä vaikka oli jo minut löytänyt.
Terävyys (kerroin 1): Pieni ilman jäljelle jäävä hyökkäyshalua +1
Venlan jäädessä yksin kytkettynä seinään, se vinkui lähinnä perääni, eikä ollut kiinnostunut kohti hyökkäävästä tuomarista lainkaan. Tuomari joutui kiertämään etukautta ja Venla hyppäsi tuomaria vasten tämän tullessa viereen. Eli tuomarin mukaan tyypillinen rotunsa edustaja, joka ei osaa pelätä ihmisten tekevän pahaa.
Puolustushalu (kerroin 1): Pieni +1
Tuomarin hyökätessä minua ja Venlaa kohti, Venla seisoi edessäni minun ja tuomarin välissä tarkkaillen tilannetta. Venla heilutti häntää, eikä nähnyt ilmeisesti tarpeelliseksi puolustaa ihmeemmin vaan oli innokas leikkimään tuomarin kepin kanssa tuomarin tullessa lähemmäs.
Taistelutahto (Kerroin 10): Kohtuullinen +2
Tyypilliseen tapaansa Venla taisteli käyttäen leukojaan ja muristen lelusta. Tuomarin mukaan taistelutahtoa Venlalla on liiankin kanssa noutajaksi, ote on liian kova.
Hermorakenne (Kerroin 35): Hieman rauhaton +1
Tuomarikommentin mukaan hermorakenteessa ei vikaa, Venla kerää jonkun verran paineita itseensä, mutta hallitsee itsensä kokoajan. Kun pelottava tilanne on ohi, niin se myös on Venlalle ohi, eikä Venla jää niitä miettimään.
Temperamentti (Kerroin 15): Kohtuullisen vilkas +2
Tuomarikommentin mukaan Venlassa on hiukan presidenttiainesta, Venla miettii että tarttis tehdä jotain,
mutta ensin pitää miettiä, että mitä.
Kovuus (Kerroin 8): Hieman pehmeä +1
Tuomarikommentin mukaan Venla muistaa epämiellyttävät tilanteet ja ne vaikuttaa juuri sopivasti, ei kuitenkaan liiaksi.
Luoksepäästävys (Kerroin 15): Hyväntahtoinen, luoksepäästävyys, avoin +3
Rodulle hyvin ominainen suhtautuminen ihmisiin, tuomari pohti millä koiran saisi suuttumaan.
Laukauspelottumuus: Laukausaltis -
Ensimmäiseen laukaukseen Venla ei reagoinut, toiseen reagoi, jonka vuoksi Venlalle ammuttiin kolmas laukaus ja siinä vaiheessa Venla oli valmis lähtemään autolle. Itse olin erittäin tyytyväinen, Venla suoriutui laukauksista yllättävänkin hyvin ajatellen miten se olisi pahimmillaan voinut reagoida.


Venla repimässä tuomarin kanssa lelua ensimmäisessä testikohdassa, jossa mitataan koiran taistelutahtoa.


Lelun repimistä edelleen.


Toimintakykyä mittaavassa kelkkakokeessa.


Koiran kovuutta mittaavalla radalla, jossa haalarit nousee koiran kohdalla ilmaan.

Luonnetestistä tulossa video myöhemmin.

23.9.2007
Dream Max Grandmother's Choice "
Silva" täyttää vuoden!
Onnittelut rakkaalle maailmanmatkaajallemme helteiseen Espanjaan :)

22.9.2007
Gibraltar Kennel Dog Show 2007

Tuomari: Meriel Hathaway, Iso-Britannia

Dream Max Grandmother's Choice "Silva" sai ERI:n ja oli junioriluokan kolmas!

16.9.2007
Ryhmänäyttely, Hyvinkää

Tuomari: Tina Sulce

Silvan veli Dream Max Grandmother's Outcome "Sigge" osallistui ensimmäiseen näyttelyyn Suomen vierailullaan. Sigge sai ERI:n ja sijoittui junioriluokassa toiseksi.

15.9.2007
Saksa
, Stuttgart

Dream Max Grandmother's Choice "Silva" sai ERI:n ja sijoittui hienosti suuressa junioriluokassa kolmanneksi! Kiitos ja onnittelut Dream Max koirien hienosta menestyksestä Jennie!

15.9.2007
Pentunäyttely, Helsinki

Tuomari:Kirsi Nieminen

Ensimmäiset Gilding pennut debytoivat pentunäyttelyssä Helsingissä juuri 5-kuukautta täyttäneinä.

Gilding Swedish Dream "Onni" oli 5-7 kk urosten pentuluokassa kolmas.
Gilding In Your Dreams "Elsa" , Gilding Dream Design "Della", Gilding Dream by J.Lo "Nella" ja
Gilding Flirty Dream "Bea"
osallistuivat suureen (14 pentua) pikkupentujen luokkaan. Kukaan ei tällä kertaa sijoittunut, mutta kaikki pennut olivat käyttäyneet hienosti ja rohkeasti ja saivat hyvää kokemusta tulevaisuutta varten.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin :)

Kiitos osallistumisesta teille kaikille ja suuri kiitos Elinalle esittämisavusta, kun en itse päässyt paikalle!

2.9.2007
Helsinki, Match Show

Onni "Gilding Swedish Dream" kävi Match Show'ssa ja oli sinisten pentujen toinen,
onnea hienosta sijoituksesta Katja, Tommi & Onni.

1.9.2007
Vantaa, Kaikkien rotujen näyttely

Tuomari: Svend Lovenkjaer, DK

Silva "Dream Max Grandmother's Choice" JUN H

28.8.2007
Match Show, Järvenpää

Osallistuimme Onnin "Gilding Swedish Dream", Dellan "Gilding Dream Design", Nellan "Gilding Dream by J.Lo" ja Bean "Gilding Flirty Dream" kanssa Järvenpäässä järjestettyyn Match Show'hun. Kaikki pennut käyttäytyivät reippaasti ja rohkeasti ja saivat paljon kokemuksia uusista asioista. Kaikki neljä saivat sinisen nauhan ja Nella oli sinisten pentujen 3:s. Kiitos kaikille osalllistumisesta, mukavaa että pääsitte tulemaan!

26.8.2007
Pentutreffit

Vietimme Dream-pentueen pentutreffejä Vantaalla Sotungissa ja kaikki pennut omistajineen pääsivät ilokseni paikalle. Ilma suosi ja vietimme mukavan päivän koulutusten ja mukavan yhdessäolon merkeissä. Pennut tutustuivat variksiin ja lokkiin ja kaikki pennut olivat kiinnostuneita riistasta ja noutivat sekä lokkia että varista. Harjoittelimme vesinoutoja erittäin haastavasta lettoisesta suorannasta, erittäin hienosti meni kaikilla vaikeassa rannassa. Pupujälkiä emme valitettavasti päässet tekemään, sillä joku koiristamme oli livahtanut jossain välissä kylpyhuoneeseen, jossa riistat oli sulamassa.. Riistoja mukaan pakatessamme ei pupusta ollut kuin puolet jäljellä, pupun pää oli mm. syöty kokonaan.

Lisäksi trimmasimme pentuja ja pidimme näyttelykoulutusta. Päivän kruunasi upeat tarjoilut, joita kaikki pennunomistajat olivat tuoneet paikalle! Kiitos mukavasta päivästä ja osallistumisesta Rico & perhe, Kaapo & Petra, Onni & perhe, Elsa & Larissa, Della& perhe, Nella & Maria ja Bea + perhe. Ja suuri kiitos Elinalle avusta!


Kuvassa Taika ja 6 pentua omistajineen. Kuvasta puuttuu Kaapo perheineen,
jotka ehtivät lähteä ennen kuvanottohetkeä.

Lisää valokuvia pentutreffeistä löytyy täältä.

25.8.2007
Mikkeli, ryhmänäyttely

Tuomari:Kirsi Nieminen

Silva "Dream Max Grandmother's Choice" JUN EH3

19.8.2007
Punkaharju, ryhmänäyttely
Tuomari:Markku Santamäki

Silva "Dream Max Grandmother's Choice" debytoi hienosti ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään:
JUN ERI 1, PN-2 ja vara-serti

Vietimme mukavan viikonlopun Savonlinnassa Kaapon "Gilding Catch a Dream" perheen luona,
kiitos yösijasta ja kestityksistä Petra & Pekka!

15.8.2007
Match Show, Lahti

Osallistuimme Silvan "Dream Max Grandmother's Choice" ja sijoitusnarttuni Bean "Gilding Flirty Dream" kanssa Salpausselän kennelpiirin järjestämään Match Show´hun Lahdessa. Pentuja oli yhteensä n. 70 ja kehässä jaettiin punaisten ja sinisten nauhojen sijasta siniset nauhat voittajille ja keltaiset toiseksi tulleille. Bea esiintyi omaan vauhdikkaaseen tyyliinsä ;) ja sai sinisen nauhan, muttei sijoittunut isossa pentukehässä. Harjoitusta ja kokemusta tuli Bealle roppakaupalla, kiitos Bea, Leena, Ari ja Sanni kun osallistuitte!

Silva sai keltaisen nauhan, voitti kaikki keltaiset pennut ja oli lopuksi BIS-4! Tästä on hyvä suunnata virallisiin kehiin :)


Dream Max Grandmother's Choice 10 kk.

30.7.2007

Pennut olivat meillä 16-viikkois rokotuksissa eläinlääkärin tullessa jälleen kotiin antamaan pennuille rokotukset. Kiitos kaikille osallistumisesta!

19.7.2007

Gilding Dreamwork "Rico" muutti uuteen kotiinsa Markun & Seijan luokse Helsinkiin. Onnea uudesta perheenjäsenestä!!

12.7.2007

Tapasimme lähialueen pentujen kanssa metsäkävelyn merkeissä Järvenpäässä, mukana oli G. Dreamwork, G. Swedish Dream, G. Flirty Dream, G. Dream Design, G. Dream by J-Lo ja G. In Your Dreams . Pennut saivat pienen harjoitustuokion jälkeen leikkiä keskenään ja tulipa useamman käytyä nautiskelemassa mutakylvyistä kuralammikossa ;) Lisää kuvia löytyy pentujen yhteisgalleriasta.

Kiitos mukanaolosta Elsa & Larissa, Nella & Maria, Della, Sanna, Sisko & Timo, Onni, Katja & Tommi Bea & Leena, Ari & Sanni.


3.7.2007

Lähialueen pennut olivat meillä "eläinlääkärissä", kun eläinlääkäri tuli meille kotiin rokottamaan pennut. Meno oli jo aikamoista viiden pennun kanssa ;) Kiitos kaikille osallistumisesta ja ensi viikolla nähdään taas lähiseudun pentujen kanssa!


Gilding In Your Dreams & Gilding Dream Design.

18.6.2007

Gilding In Your Dreams "Elsa" on muuttanut uuteen kotiinsa Espooseen Larissan & Larin luokse, Onnea pienelle punaiselle eli Elsalle uuteen kotiin!

16.6.2007
Taipumuskoe, Antskog
Tuomari: Merja Heikkilä

Dream Max Grandmother's Choice NOU 0

Osallistuimme Silvan kanssa Umn:n järjestämiin taippareihin Antskogissa, Pohjassa Silvan ollessa 8:n kuukauden ikäinen. Viime viikon sunnuntaina kehutusta miellyttävästä yhteistyöstä ei ollut tänään tietoakaan, joka johti NOU 0-tulokseen. Silva selvitti vesityön hienosti, meni epäröimättä veteen ja toi lokit rantaan. Hakuruudussa Silva nouti variksia itselleen ja keräsi niitä omaan jemmapaikkaansa, miksi ihmeessä niitä olisikaan pitänyt minulle tuoda?

Merkkejä käytöksestä on ollut nähtävissä parin viikon ajan, eli liekö ensimmäinen juoksu vai uhmaikä tulossa.. Yhteistyö ei kuitenkaan pelannut, mutta hyvää kokemusta saimme kaikesta huolimatta molemmat ja tästä on hyvä jatkaa harjoittelua.

12.6.2007

Dream Max Jennifer Lopez "Taika" täyttää 4 vuotta! Onnittelut Rakkaalle Ruotsin Rinsessallemme.

10.6.2007
UMN:n Möllitaipparit, Vaakkoi
Tuomari: Paula Vairimaa

Olemme olleet Silvan "Dream Max Grandmother's Choice" kanssa Uudenmaan Noutajakoirayhdistyksen järjestämällä taipparikurssilla ja kurssin päätteeksi järjestettiin harjoitus-taipumuskoe. Silva suoritti tehtävät hienosti ja mölli-taippareista täytettiin oikea taipparipöytäkirja, joka on luettavana alla.

1. Sosiaalinen Käyttäytyminen: Ok
2. Uimahalu: Ui vauhdikkaasti
3. Hakuinto: Hakee vedestä mallikkaasti, maalla vauhti paranee loppua kohden
4. Noutohalu: Hyvä
5. Nouto-ote: Hyvä
6. Palauttaminen: Vesinoudot käteen, samoin maalta
7. Reagointi laukaukseen: Tarkkaavainen
8. Itseluottamus ja aloitekyky: Jäljestää rauhallisesti, löytää kanin ja palauttaa ohjaajalle käteen.
9. Yhteistyö: Miellyttävässä yhteistyössä ohjaajan kanssa työskentelevä koira.
10. Yleisvaikutelma: Ihastuttava nuori narttu, jolla hyvät taipumukset.

 

3.6.2007

Gilding Dream Design "Della" muutti Dream-pentueesta uuteen kotiinsa Sipooseen Sannan, Timon ja Siskon luokse. Onnea uuteen kotiin Della!


Gilding Dream Design.

2.6.2007

Lauantai-päivän aikana koti tyhjeni, kun kolme pentua lähti samana päivänä uusiin koteihinsa. Gilding Catch a Dream "Kaapo" muutti Petran, Pekan ja Petron luokse Savonlinnaan. Sijoitusnarttuni Gilding Flirty Dream "Bea" muutti Leenan, Arin, Teemun ja Sannin luokse Järvelään. Onnea kaikille pennuille uusiin koteihin!


Gilding Catch a Dream ja Gilding Flirty Dream.

28.5.2007

Gilding Swedish Dream "Onni" on muuttanut uuteen kotiinsa Espooseen Katjan ja Tommin luokse ja sijoitusnarttuni Gilding Dream by J-Lo "Nella" on muuttanut Vantaalle Marian luokse. Onnea Onnille ja Nellalle uusiin koteihinsa ja onnea uudelle omistajille perheenjäsenistään!


Gilding Swedish Dream & Gilding Dream by J-Lo uusien omistajiensa kanssa

3.5.2007
Flowerpot of Woodhill "Venla" täyttää 6 vuotta!

Vuodet vierivät ja pitkä matka ollaan jo kuljettu yhdessä joka hetkestä nauttien. Toivottavasti saamme pitää Venlan sairasteluista huolimatta vielä toisetkin 6 vuotta. Onnea rakkaalle Venluskalleni :-)

9.4.2007

Taikan pennut on syntyneet, lisätietoja Pentuja-sivulta.

5.3.2007

Taika on todettu kantavaksi, lisätietoja pentueesta Pentuja-sivulta.

4.3.2007
Helsinki, Pentunäyttely

Tuomari: Kirsi Nieminen

Dream Max Grandmother's Choice, "Silva" voitti luokkansa (narttupennut 5-7 kk) ja sai KP:n!
Silva sai erinomaisen arvostelun:

"Erinomaista tyyppiä oleva pentu, jolla hyvä pää ja viehättävä ilme. Erinomaiset rungon mittasuhteet. Erinomainen ylälinja. Hyvä eturinta ja erinomainen runko. Olkavarret voisivat olla viistommat. Erinomaiset takakulmaukset. Liikkuu edestä hieman löysästi, muuten hyvin. Miellyttävä luonne. Esitetään hyvin."


1.-3.3.2007
Diezel takaisin Ruotsiin

Matkustimme Elinan ja Diezelin (SVCH Dream Max Paradise Apple) kanssa viikonloppuna Ruotsiin ja takaisin. Palautimme yhteisen vieraamme Diezelin takaisin kotiin menestyksekkään Suomen vierailunsa jälkeen. Tulokset Diezelin kuudesta näyttelystä Suomessa olivat: 2 x serti, 1 x vara-serti, 2 x PU-2, 2x PU-4 ja 4 x luokkavoitto. Toivomme Diezelin vierailusta myös pentuja Taikan kanssa, lisätietoja pennut-sivulla.

Kiitos Jennielle, että saimme Diezelin lainaksi Suomeen täksi ajaksi!
Ja suuri kiitos Elinalle matkaseurasta, oli hauska reissu ja yritetään ensi kerralla löytää oikeaan hyttiin ;)

25.2.2007
Helsinki, Pentunäyttely

Tuomari: Marianne Holm

Dream Max Grandmother's Choice, "Silva" sijoittui pikkupentuluokassa toiseksi ja sai KP:n kera hienon arvostelun:

"Hyvin kehittynyt pikkupentu. Kauniit linjat. Hyvä pää, kaunis kaula. Hyvä raajaluusto ja hyvät käpälät.
Lupaava eturinta ja rintakehä. Liikkuu vaivatta."

24.2.2007
Lahti- Golden Special
Tuomarit: Urokset: Val Tregaskis, Nartut: Cheryl Bawden


Dream Max Grandmother's Choice, "Silva" osallistui ensimmäiseen näyttelyynsä pikkupentuluokassa (5-7kk) vain yhden päivän yli viiden kuukauden ikäisenä. Luokassa oli 14 narttupentua ja sijoitusta ei tällä kertaa tullut. Silva esiintyi kuitenkin hienosti ja sai hienon arvostelun:

"Very pretty 5 month puppy. Despite being a baby she is already looking very balanced.
Particularly admired her excellent topline and rear angulations. Moved nicely."

 

SVCH Dream Max Paradise Apple, "Diezel" voitti Käyttöluokan ERI:llä.

Lahti 11.2
Tuomari: Henric Fryckstrand, Ruotsi.

SVCH Dream Max Paradise Apple, "Diezel" voitti Käyttöluokan ERI:llä ja oli lopulta hienosti PU-4 ja sai vara-sertin.

Alavus 20.1.2007
Tuomari: Kirsi Nieminen

SVCH Dream Max Paradise Apple, "Diezel" oli Käyttöluokan ERI-2 ollen hienosti lopulta PU-4.